Hedu:
Innostuin heti tästä. Ja aloin tietenkin miettiä, että voiko teokseen osallistua liikaa, ja tulin siihen tulokseen, että ei varmaan, että sehän vaan sitten vie teosta johonkin tiettyyn suuntaan jos joku spämmää kaikkea.
Ja sit mietin tota kuvaa minkä lähetin sulle siitä jostain antiloopin pääkallosta. Se valkonen cis het äijä joka sen ilmeisesti ampui jossain savannilla, oli sanonut tytärpuolelleen että ’me sitten annettiin ne lihat paikallisille ja nönnönnöö’ ja olin ite silleen että niin pitikö sinne lentää maailman toiselle puolelle ammuskelemaan ja sit vetää mukaan tommonen White saviorism oikeuttamaan sitä omaa privilegiota HUOH. Että kai ne paikalliset osaa ite antilooppinsa metsästää?? Sit mietin myös että kaunis pääkallo ja luonto on täydellistä ja ihmiset vähän rupusia ja kämäsiä. Ihmiset on osa luontoa, mut me niin usein vieraannutetaan ittemme siitä sanomalla, että luonto ja ihmiset tiiäkkö.
Joku kilpikonnakin tuntuu semmosella huippuunsa hiotulta luonnonpalaselta ja mä oon tämmönen chaotic mess?
Hedu:
I got excited about this project straight away! Then I started thinking whether I can participate TOO MUCH. But the I thought probably, the work just then goes into a certain direction, when someone spams a lot.
Then I started thinking about that image I sent you, the one with the skull of an antelope. The white cis hetero dude who shot it in some savannah had apparently told his step-daughter that “we did give the meat to a local family and blah blah blah” and then I was like umm ok why do you have to fly all the way to the other side of the world to shoot things and the turn it into that kind of white saviourism to justify your privilege. I bet the local people know how to hunt their own antelopes??? Then I also thought that the skull is pretty beautiful and that nature is perfect and people are a bit crummy. Humans are a part of nature, but we have become so detached from it by saying nature AND humans, you know. Like, take a turtle for example: it feels like such a perfectly designed piece on nature, and I’m this chaotic mess?
Sofi Häkkinen 