17.7.2020
Noniin. Oon tehnyt seuraavia huomioita: pitää varoa ettei jää siihen ansaan, että alkaa tehdä joko liian kirjaimellisesti saamiaan idiksiä, tai sit niin että kaiken pitäis olla heti valmis ja uskomaton teos. Se tässä on hyvä, että ei voi jäädä kauheesti junnaamaan, vaan pitää jatkaa seuraavaan aina. Hyvä koulu! Huomaan, että sillon kun on inspiraatiosuvannossa tulee ajateltua enemmän kirjaimellisesti. Niinpä tietenkin..
Lisäksi ihanaa on se, miten tilan koon takia täytyy välillä tuhota tai peittää vanhaa matskua jo nyt. Tää on vähän ku maalais mut veistäen. Oon pari kertaa tuhonnu jo sellasen mistä tykkäsin, mutta en kyllä tarpeeksi monesti. Nyt lähtee!
Se, että joutuu koko ajan olemaan avoinna muille ihmisille kun työskentelee, eikä voi näprätä lukkojen takana, on saanut myös uskomaan tekemisiinsä ihan eri tavalla.
—
Okay. I have realised this: I have to stay sharp so that I don’t shift into doing things too literally, taking the ideas too literally. I also have to stay alert about thoughts like: things should be perfect and finished at once. I have to keep going, which is good! The ideas just keep piling up on me. It’s a fantastic learning opportunity! I have noticed that whenever I lack inspiration, I tend to take the ideas too literally. Of course…
One nice thing is that because of the size of the space I have to keep trashing parts of the installation. It’s almost like painting but with sculpture. I have already trashed some parts that I really liked, but not nearly enough. I’m gonna do it now!
Also, the fact that I have to stay open to other people while I’m working, has made me believe in the things I do in a whole new way!
10.7.2020
Rupes ärsyttämään eilen kun halusin tehdä tosi ison ja tilaa vievän jutun tähän kokonaisuuteen ideasta ”lohifile”, mutta en tehnyt sitä koska mietin että miten muka saisin tätä teosta dokumentoitua sitten yhtä kätevästi kun tähän mennessä. Pöh. Puntaroin vielä teenkö sen vai en. Tila on ihana ja ärsyttävä juttu, se määrittelee niin paljon sitä mitä tekee. Tyhjänä nämä harmaat betoniseinät ja -lattia näytti aivan supereilta, mutta nyt kun teosta kasaantuu lisää ja lisää, niin harmaa pinta syö sen hehkua. Tila vie tekemistä tiettyyn suuntaan, täytyy lisätä kirkkaita värejä ettei toi teos kyllästy kuoliaaksi.
Mietin eräänä päivänä, että se kun jakaa Instagram-postauksen Facebookissa on tylsempi juttu kun tylsä taideteos. Se olis voinut olla mun ikioma Warhol-sitaatti. Teen kyllä itekin joskus niin, mutta se on kyllä yks maailman tylsimmistä vedoista minkä voi tehä.
Ei hitto mun maailma on pieni.
—
I got so annoyed yesterday when I wanted to add a big piece to this artwork thing, but didn’t, because I started thinking how much harder it would be to document the process then. I still haven’t decided if I’m gonna do it or not. Space is the best and worst thing, it defines the outcome so much. When this concrete space was empty, the walls and floor looked so beautiful, but now that the artistic process goes on and I keep adding pieces, I notice that the space eats some detail and color. The space wants to take me to a certain direction, I need to add brighter colors so that the artwork won’t die of boredom.
I was thinking the other day, that sharing an Instagram post on Facebook is worse than boring art. That could have been my very own Warholian quote. I do it too sometimes, but it’s like the most unimaginative thing in the world.
Oh my God my world is so small.
8.7.2020
Terve!
WAU, täällä ollaan kolmatta päivää. Tuli alkuviikon aikana monta juttua mieleen mistä kandeis kirjottaa blogiin, mutta ei kai sitä mitään muista. Täytyy ens kerralla laittaa post-itille ylös.
Yks juttu, mikä oli ekana päivänä päällimmäisenä mielessä, on se miten tämä ei tunnukaan niin vaikealta kuin ajattelin. Jännitti nimittäin aluksi, että miten ihmeessä uskaltaa päästää ihmiset näin sisään taiteelliseen työhön. Niinhän siinä kävi (niinkun USEIN) että kuvittelin päässäni jotain ihan muuta, kun minkälaisia ihmiset lopulta oikeesti on. Miksköhän sitä aina pelkää pahinta?! Heh. Yllätys oli myös se, että monet kauhisteli miten vaikeaa on osallistua. Että ”enhän mitään hyvää osaa keksiä sinulle”. Tässä huomaa miten eri tavoilla me ajatellaan asioista: toiset kokee itse tekemisen vaikeaksi ja taitoa vaativaksi, ja toiset taas itse idean synnyttämisen. Tuohon varmasti liittyy myös se, millä tavoin me ajatellaan taiteesta ja miten me hahmotetaan sitä. Mitä kohtaa kukin katsoo ja ajattelee siinä teoksen edessä kökkiessään. Sitä hetkeä kun katsoo, vai sitä edeltävää aikaa, mistä kyseinen teos on todiste.
Tänne työhuoneeseen kaikuu alakerran musatilasta rumpukomppia. Aika kotoisaa.
Vasta kerran on tullut semmonen olo että olisi sirkuseläin tekemässä temppua ja katsoja odottaa että milloin se hieno juttu tapahtuu. Veikkaan, että se on paljon kiinni myös omasta lähestymisestä henkilöön. Paljon kiinni siitä, miten heidät ohjaa jutustellessa sisään tilanteeseen ja prosessiin.
Taiteen tekeminen kyllä näyttää usein aika tavalliselta hommailulta. Tai riippuu kuka katsoo!
—-
Hello!
WOW, here we are! It’s thee third day already. I had so many ideas on what I should write in the blog, but of course I can’t remember any of them. I have to start writing things down on post-its or something.
One thing that I’ve been thinking about is how surprisingly easy this is. I was a bit scared at first about how I could possibly let people so into my artistic process. Well, it just so happened (like ALWAYS) that I was just imagining things, and people are totally different than what I’d expected. I wonder why it’s always so necessary to fear for the worst!? Haha. Another surprise was that many people were actually in their turn insecure about participating. I sensed the phrase ”Oh how could I give you anything of value here” quite a few times. That exposes the different ways how we experience these things: some might think that the actual making of an artwork is the difficult part, whereas some feel it is rather the giving birth to the idea part. I think that relates closely to how we perceive art. We look at different parts and layers of an artwork: some are in the moment where they are physically with the artwork, and some look at the past time that the artwork carries.
I can hear the faint sound of drums coming from the music room below my studio. Feels like home.
Only once during these days have I felt like a circus animal, like the viewer is waiting for me to do something extraordinary. I believe this also has to do with how I personally guide the person into the process through conversation, and how I let them into the situation.
Making art looks pretty basic for sure. Well, depends on who is watching!
1.7.2020 (First Entry)
MOI!
Pakkasin eilen työhuoneella tavaroita Seinäjokea varten. Puntaroin hetken, mitä kaikkea oikein kannattaisi ottaa mukaan, kun teoksen idea on kuitenkin ulkopuolelta tuleva impulssi ja materiaali. Veikkaan, että monet jutut on kuitenkin immateriaalisia, niin pakkasin mukaan joitain suosikkimatskujani: pahvinpalan, jesarin, videotykin, raspberry pi:n, kumia, kipsiä, styroksia, kiviä, sun muuta mässyä. Kaikki tietty roskista pelastettuja tai muuten kierrätettyjä ❤ Jännää nähdä mitä tyypit antaa tälle teokselle. Olispa jo 6.7. jolloin alkaa tykitys!
Muuten, ootteko miettinyt miten söpöjä hampurilaiset on……. huh huh! Se muoto on jotain uskomatonta.
—-
HI!
Yesterday, I was packing for Seinäjoki, and I was wondering what I should actually bring, since the idea of this work is to get an impulse from the outside. However, I believe that a lot of the stuff I’m gonna get will be immaterial, so I did pack some of my favorite materials: stones, cardboard, tape, a video projector, a raspberry pi, some rubber, palster, styrofoam…. what have u! All recycled and salvaged from the trash, of course ❤ I can’t wait to see what people will bring to this project!
Also, how cute are hamburgers?! I mean the shape is just………….. incroyable.
Sofi Häkkinen 